keskiviikko, 30. toukokuu 2012

Kesän korvalla

Uskomaton kevät. 

Hengissä silti vielä, mutta kiirettä on pitänyt. Koko kevät on mennyt kirjansidonnan merkeissä, minulla oli kolme kurssia putkeen, alkaen perusteista, loppuen japanilaiseen kirjansidontaan.



Materiaaleja sai käyttää melko luovasti. Tai oikeastaan sitä suorastaan vaadittiin. Ei silti olisi tarvinnut kaikkia päähänpistoja toteuttaa... Näistäkin todistettavasti Voi tehdä kirjan:



Japanilaisista kollegoista minusta mieluisin oli tämä:



Nyt kun kontaktitunnit ovat loppuneet, iskee väistämättä melkoinen väsymys. Tuntuu niiiiiin kesältä, esseepaljous on silti tosiasia. Oma vika tosin, olisihan ne voinut tehdä ajallaankin.

maanantai, 19. maaliskuu 2012

Mistä tätä matalalentoa oikein ilmaantuu?

Ei riitä aika mihinkään. Kouluhommat punkevat päälle ja töitäkin tyrkyttävät väkisin. Tentteihin pitäisi lukea vaikka vieressä nököttää hurmaavat pussilliset nestemäistä tapettia huutaen kokeilua.


Eikä asiaa auta liiton koulutusviikonloppu, jossa asiaa väännettiin rautalangasta.



Tällä hetkellä mennään Sitku. Sitku tämä pahin ruuhka on ohi ja Sitku työt ovat keväältä loppu ja Sitku aurinko vähän paistaa ja sitä rataa. Sitä odotellessa...

sunnuntai, 29. tammikuu 2012

Kurkkaapa Kotomolle

Täältä löytyy ihana, valoisa ja elämänmakuinen blogi sisustuksesta ja lapsiperheen arjesta.

Sen lisäksi, että lueskelen blogin antia, linkitän tänne Kotomon arvonnan:

Osallistu täällä!

Meillä viiletetään, hiljaa ja matalalla. Jotenkin arjen rytmiin on niiiin vaikea päästä. No, onpa tässä koko kevät, tai vaikka loppuvuosi aikaa.

Maalämpö toimii kuin unelma. Seuraavaksi remontin suhteen on tyhjennettävä varastona toiminut halli. Ei mikään pieni operaatio   Tapettimalleja olen "salaa" kurkkinut rautakaupoista. 

 Tilat ovat todella vaikeat minulle ainakin hahmottaa, siksi on pakko miettiä ajan kanssa, mitä sinne tuuppaisi. Iso ongelma on tuo sohva, näkyy taustalla. Hankala väri, eikä supermieluisa, mutta kangas on ok kunnossa ja verhoiluttaminen maksaa tähän hätään liikaa. Sohva on vanha jousitettu pormestarinsohva, vaihto ei tule kysymykseenkään.

Tähän tarkoitukseen ne tapettimallit kuitenkin ensisijaisesti on hankittu:

Idearikasta aikaa kaikille, nyt kun aurinkokin pilkottaa vähän enemmän. 

torstai, 19. tammikuu 2012

Uusi alku

Taas se vuosi vaihtui, kuin varkain.

Koulun suhteen vauhti tuntuu vain kiihtyvän ja tehtäviä koitan tappaa sieltä täältä ja epätoivon vimmalla kiriä rästiin jääneitä kiinni. Kuka käski jättää kaikenmaailman juttuja roikkumaan...

Pieniä juttuja on valmistunut, uusia kursseja alkanut.

Kirjansidonta on aarre, tätä haluan lisää!

 

Sinkilöity kirja, parilla mittavirheellä varustettuna, mutta ei kerrota kenellekään.

Seuraavan kurssin ensimmäinen harjoitus, pitkäsidos. Tämä vie mennessään.

Viime vuoden puolelta näyttelystä palautui muistelukurssin työ. Tässä on siis jälkipolvi savilevylle siirrettynä.

Remontin osalta lähtöpamaus on tehty. Maalämpö käy ja kukkuu ja öljylämmityksen kurimus on meidän osaltamme ohi. Hienosäätöä, opettelua edessä ja järjettömän suuret suunnitelmat mielessä, mutta päivä kerrallaan. Hyvää jaksaa odottaa.

torstai, 19. tammikuu 2012

SLY tammikuu. Viimeinen paketti

 Tänään tuli postipaketti. Kierros loppuu tähän, on ollut mukavaa olla mukana.

Kummasti se vaan piristää, kun on päässyt tutustumaan aika moniin uusiin leipojaihmisiin ja ennenkaikkea on saanut upeita paketteja.

Viimeinen paketti oli terveellisempi, kuten tammikuun teema ehdotti. Ruisjauhoja tulee todella harvoin käytettyä, nyt on hyvä syy kokeilla rukiisempia reseptejä. Makeutusaine on myös hyvä lisä. Vakaa aikomus on sitä painoa tiputtaa, ylläriylläri.. Mutta ei se salainen ystävä minua ihan dieetille laittanut, koristerakeet, vaniljasokeri, leivontasuklaa ja ihanat muffinsivuoat takaavat, että vähän edes leivotaan herkkujakin. Ja kun sen sokerin tosiaan korvaa makeutusaineella, niin eihän se niin paha ole, eihän?

Mukana tuli aivan mielettömän kuuloinen kesäkurpitsakakun ohje! Ystäväni lapsuusajan resepti, olen valtavan mielissäni, kiitos!

Näiden herkkujen ja yllätysten takana oli Riina, Makeiden salaisuuksien kirjoittaja. Kiitän ja kumarran :)